Rahapeliriippuvuus on yleistä – et ole yksin!

Ray.fi

Klubitaloilla on vuosien saatossa huomioitu hyvin päihderiippuvuudet ja tarjottu päihteiden  käytön kanssa painiskeleville vinkkejä hoitoon ja palveluihin pääsyyn. Peliriippuvuudesta on puhuttu vähemmän. Itseasiassa Espoon kaupunki ei ole mukana alueellisissa peliriippuuksien hoitoon erikoistuneissa hankkeissa (esim. Peluuri Peliklinikka), joten hoito on yleisesti päihde- ja mielenterveyspalveluissa, mikä osaltaan voi heikentää espoolaisten hoitoonohjautumista ja pitää peliriippuvuuden yleisyyttä ns. pois silmistä. Pelaaminen aiheuttaa kuitenkin inhimillistä, taloudellista ja sosiaalista haittaa siinä missä mikä muukin tahansa riippuvuus ja ongelma on yllättävän yleinen.

Suomessa rahapelaamista säädellään arpajaislailla ja sen järjestämiseen on ollut yksinoikeus Raha-automaattiyhdistyksellä, Veikkauksella ja Fintotolla. Ahvenanmaalla toimintaa järjestää PAF.  Tuotoista rahoitetaan monenlaista toimintaa tieteen, taiteen, sosiaali- ja nuorisotyön aloilla. Esimerkiksi klubitalojen toimintaan Ray on ohjannut rahaa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt kolme toimijaa ovat yhdistymässä Veikkaukseksi ja avustustoiminnan jakamisesta tulee huolehtimaan Sosiaali- ja terveysministeriö.

Suomen Rahapelaaminen 2012- vuosikirja kertoo seuraavia faktoja vuodelta 2011 (lähde):

  • Vuonna 2011 suomalaisten peliyhtiöiden tuotto (pelaajien tappiot) oli 1620,7 miljoonaa euroa.
  • Yhteiseen hyvään jaettiin yhteensä 917,5 milj. € (+ veroja 161,7 milj €)
  • Keskimäärin suomalainen täysikäinen pelasi 376,4 € suomalaisiin rahapeleihin: Veikkauksen peleihin 193,2 €; RAY:n peleihin 171,3 € ja Finntoton 12,0 €.
  • 2009 peliyhtiöiden tuotto oli 1468,6 miljoonaa: pelaaminen on kasvanut parissa vuodessa n. 10 %.
  • Tarkkaa kokonaiskulutusta rahapeleihin ei tiedetä, sillä suomalaiset pelaavat myös netin kautta ulkomaisten yhtiöiden pelejä sekä harrastavat omia yksityisiä laittomia vedonlyöntejään.

Kaikki pelaajat eivät koe pelaamisestaan haittaa eli heillä ei ole riippuvuutta tai se ei ole niin vakavaa, että he kokisivat tarvitsevansa apua. Raja näiden välillä voi joskus olla häilyvä. Peluurin sivuilta löytyy pelitesti PGSI, joka kannattaa käydä tekemässä, jos miettii omaa pelikäyttäytymistään. Samoilta sivuilta löytyy lisää materiaaleja aiheesta sekä pelaajille että läheisille.

Espoon Klubitalolla on tavoitteena ottaa syksyllä koppia rahapelaamisesta järjestämällä aiheesta tietoiskuja ja kokoamalla aineistoa. Henkilökunnan kanssa voi toki tulla juttelemaan aiheesta milloin vain! Jos tarvetta syntyy, voimme myös järjestää talvella tukiryhmätoimintaa.