| Klubitalon työt sisältävät hallinnollisia ja
ravintolapuolen tehtäviä. Työt jaetaan yhdessä kello 8.45 ja kello 13.15. Monipuolinen tilastointi, sisäinen ja ulkoinen tiedotus, oman lehden teko, vastaanoton hoito ja kurssien järjestäminen kuuluvat hallintoyksikköön. Ravintolayksikköä työllistävät mm. lounaan valmistaminen ja kahvilan hoitaminen. Hallintoyksikkö Tilastoinnissa seurataan mm. kävijämäärää, jäsenten paikallaoloaikaa ja jäsenmäärää paikkakunnittain. Jäsenet työskentelevät klubitalolla keskimäärin neljä tuntia. Suurin osa jäsenistä on Espoosta. Muutama jäsen on Kirkkonummelta, Vantaalta ja Kauniaisista. Kirjallisia töitä ovat myös viikko-ohjelman teko, päivätiedotteiden laadinta, ja erilaiset puhtaaksikirjoitustyöt. Aikaisempaa kokemusta atk-ohjelmien käytöstä ei edellytetä. Tarvittavat taidot oppii klubitalon töihin osallistumalla. Vastaanotossa vastataan puheluihin ja kirjataan kävijät. Klubitalolla on tehokas yhteydenpitojärjestelmä. Jäseniin, jotka eivät käy klubitalolla, otetaan yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse, tekstiviestillä tai postitse. Vastaanoton tehtäviin kuuluu myös toivottaa vieraat tervetulleiksi sekä huolehtia siitä, että jäsenten ja työntekijöiden saapumis- ja lähtöajat kirjataan asianmukaisesti. Kala-Matin Sanomien tekoon saavat osallistua kaikki halukkaat. Lehti lähetetään jäsenille sekä yhteistyötahoille. Lehti sisältää huumoria ja tosikertomuksia. Jäsenet kirjoittavat lehteen runoja, ajatuksia ja muuta mukavaa. Lehti kertoo myös tärkeistä klubitalon päätöksistä ja tulevista tapahtumista. Ravintolayksikkö Ravintolayksikkö varmistaa, että yksiköllä on käytettävissään tarpeelliset tarvikkeet ruoan valmistamiseksi. Yksikkö hoitaa ruokaostokset ja valmistaa maittavan lounaan. Keittiössä valmistettavia leivonnaisia voi ostaa kahviosta edulliseen hintaan. Lounaat suunnitellaan hyvissä ajoin tuleville viikoille. Ravintolayksikön työnä on myös ylläpitää klubitalon Sumppis-kahvilaa. Ennen klo 8.45 saapuneet saavat ilmaisen aamukahvin tai mehun. Kahvilatyöntekijä huolehtii kassasta, myy ruokalippuja ja pientä purtavaa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu myös kahvion siisteydestä huolehtiminen. Kokouksia ja vapaa-ajanviettoa Viikoittaisia jäsenistölle yhteisiä kokoontumisia ovat talokokous, maanantaipalaveri ja viikon onnistumiset. Klubitalolla on mahdollista osallistua kursseille: vuoden 2012 keväällä on ranskan kielen opiskelua, taidekurssi ja ATK-kurssi kaiken tasoisille tietokoneen käyttäjille. Jäsenet käyvät yhdessä elokuvissa, teatterissa, keilaamassa ja pelaamassa norsupalloa tai sählyä. Yhteisesti järjestetään peli-iltapäiviä, kävelyitä, iltatapahtumia, retkiä tai pyhälounaita. |